torstai 17. marraskuuta 2016

Uusia blogikuvioita!

Syksy on kulunut ihan hurjaa vauhtia ja tuntuu hassulta ajatella, että joulukuu tenttiviikkoineen (ja Kiinan-matkoineen!!) on ihan nurkan takana! Aika on ollut aika kortilla koko syksyn, vaikka sen suurempaa stressiä en olekaan itselleni kehittänyt. Olen tosin ihan tietoisestikin yrittänyt vältellä uupumista, ottanut aikaa itselleni ja suhtautunut opiskeluihinkin niin rennosti kuin vain 50 opintopistettä syksyssä suorittava voi suhtautua. 

Koko tämän syksyn olen myös koittanut vältellä isoihin projekteihin mukaan lähtemistä, vaikka mieli tekisi juosta mukaan jokaiseen hallitukseen ja yhdistykseen. Yhteen hommaan kuitenkin uskaltauduin hakemaan, ja oon siitä nyt jo etukäteen aika innoissani - musta tulee ensi viikosta alkaen bloggaaja Turun yliopiston sivuille! 


Mähän olen pitänyt blogia jo kuusi vuotta - mikä on aika suuri osa mun tähänastisesta elämästä - mutta ekaa kertaa tulen bloggaamaan muutenkin kuin omaksi huvikseni. Se tarkoittaa sitä, että mun postausväleistä tulee vähän (heh) säännöllisempiä kuin tähän mennessä, ja että mun tulevan blogin aihepiiri tulee pyörimään vähän tiukemmin opiskelijaelämän ympärillä. 

Jos mun kuulumiset siis kiinnostaa, niin niitä voi pian käydä lukemassa tästä osoitteesta! Koitan tulla myös tänne päin huutelemaan aina silloin tällöin, ja postailemaan sellaisista jutuista, jotka eivät ihan opiskelublogini raameihin istu. Ainakin Kiina-juttuja tulen varmaan kertoilemaan taas ihan ähkyyn asti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti