lauantai 23. huhtikuuta 2016

Fiiliksissä

Mä oon tällä hetkellä fiiliksissä monesta asiasta! Ensinnäkin kavereista ja ystävistä, joita näissäkin kuvissa näkyy. Olen Turussa tuntenut itseni usein aika yksinäiseksi, mutta en onneksi viime aikoina. On ihanaa, kun on ihmisiä, joiden kanssa puhelut tai illat venähtävät odotettua pidemmiksi.
Toinen huippujuttu on se, että me ostettiin poikaystävän kanssa viimein lennot Kiinaan! Nyt pitäisi malttaa odottaa joulukuuhun asti... On niin mielettömän hyvä fiilis siitä, että meidän puoli vuotta suunnitteilla ollut reissu viimeinkin realisoituu. 
Kolmanneksi mulla on aivan valtaisa vappujännä. :-D Eka opiskelijavappu! Eka kerta, kun saan vapuksi lakin päähän! Niin paljon kivoja tapahtumia tulossa! En ole varmaan koskaan odottanut vappua tällaisella innolla. Toivottavasti vappuviikolla ei tule räntää tai rakeita, toisin kuin tänään.

torstai 21. huhtikuuta 2016

Ihana Turku


Hassua, että päätin hakea Turkuun ennen kuin olin edes käynyt täällä. 
Hassua, että vielä pääsykoepäivänä harhailin ympäriinsä vieraassa kaupungissa. 
Hassua, etten edelleenkään osaa hahmottaa nopeinta reittiä yliopistonmäen ohi keskustaan. 
Hassua, miten mun pitää joka kerta pysähtyä kuvaamaan Aurajokea koska se on niin kaunis.
Hassua, miten Turusta on tullut niin kotoisa tämän vuoden aikana. 
Hassua, että mä vietän täällä vielä ainakin seuraavat neljä vuotta elämästäni. 

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Niks ja naks

Mun tukka oli päässyt venähtämään aika pitkäksi lukuvuoden aikana, joten oli viimeinkin aika palata ruotuun ja marssia kampaajalle. Nutturoita tulee ehkä vähän ikävä, mutta skarpimpi look ja kevyempi pää ovat kyllä tervetulleita muutoksia! 

Etsiskelin Turusta kampaajaa, ja päädyin lopulta Ammatti-instituutin opiskelijakampaamoon. Olin siihen kyllä tosi tyytyväinen! Yleensä hautaudun kampaajalla naistenlehtien taakse, mutta nyt parituntinen vierähtikin jutellessa tosi mukavan kampaajaopiskelijan kanssa. Tuonne ajattelin palata jatkossakin!


Mulle on muuten kertynyt vaikka mitä postausideoita tämän hiljaisemman blogielon jälkeen, mutta tulevat tentit ja vappuviikko saattavat vähän hidastaa niiden toteutusta. Yritän kuitenkin palailla pikemmin kuin huomaattekaan!

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Lempipaita ja -paikka ja -vuodenaika

Nyt on kevät!! Heittämällä mun lempivuodenaika. Ensimmäiset lämmittävät auringonsäteet, tennareissa palelemattomat varpaat ja joka päivä näkyvät uudet pienet kevään merkit saavat mut aina hyppimään innosta. Tänään kävin ulkona ekaa kertaa ilman takkia, opiskelin parvekkeella paleltumatta ja näin leskenlehtiä!  

Rautatiesillan maisemista on tullut yksi mun lempparikuvauspaikoista. En ole koskaan ennen asunut missään joen lähettyvillä, ja nyt olen rakastunut ihan täysin Aurajokeen. Vähän kuin asuisi järven tai meren rannalla, paitsi että se ranta on ihan kaikkialla. 
Zaran aleista ostin säähän sopivan flanellipaidan, maksoi kympin ja se on juuri sellainen kuin toivoinkin. Olen joutunut pakottamaan itseni käyttämään välillä jotain muutakin. Ja ensi viikolla pääsen viimein eroon koko lukuvuoden kasvaneesta tukastani. Voi juku!

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Alkuvuonna luetut


Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät
Odotukseni tästä kirjasta olivat korkealla, onhan kyseessä kuitenkin vuoden 2014 Finlandia-voittaja. Alkuun kirja on lähinnä hidastempoinen kuvaus suomalaisen ja amerikkalaisen rakoilevasta avioliitosta, mutta kun tarina pääsi kunnolla käyntiin, heräsi myös mielenkiintoni. Kirja kertoo toisistaan vieraantuneista isästä ja pojasta, mutta käsittelee paljon muutakin - tieteenteon etiikkaa, ekoterrorismia sekä kritisioi sekä suomalaista että amerikkalaista yhteiskuntaa. Näistä asioista olisin tuskin muutoin kiinnostunut! Tykkäsin tästä ja jäin pohtimaan kirjaa vielä pitkään jälkikäteen.

Khaled Hosseini: Ja vuoret kaikuivat (And the Mountains Echoed)
Hosseinin tapaan tämäkin kirja kertoo kahden ihmisen välisestä vahvasta siteestä - tässä tapauksessa kehyskertomuksena ovat afganistanilaisen pikkukylän sisarukset, jotka erotetaan toisistaan nuorina. Ennen kaikkea romaani on kuitenkin kertomus hoivaajista ja hoivattavista, syyllisyydestä ja vastuunkannosta.

Kirja koostuu eri henkilöhahmojen omista kertomuksista, joissa toistuu kaikissa sama teema ja jotka linkittyvät toisiinsa. Omaan makuuni kertomistapa oli turhan pirstaleinen, minkä vuoksi lukutahti jäi verkkaiseksi. Romaani on kuitenkin taidokkaasti kirjoitettu ja tarina on koskettava, kuten Hosseinilta saatoin jo odottaa!