tiistai 23. helmikuuta 2016

Mainospaidan tuunaus ja muita kuulumisia

  Heitin viime muutossa kaikki Fruit of Loom -paidat pois, ja pelkäsin meidän speksipaidankin jäävän pölyttymään kaapin pohjalle. Niinpä otin sakset käteen, leikkasin hihat pois ja kaula-aukkoa isommaksi ja ompelin reunat ompelukoneella. Nyt mulla on monikäyttöinen perustoppi, jossa nätti printtikin pääsee oikeuksiinsa!
  Löysin Kårenin kirppikseltä just sellaisen topin kuin mitä etsinkin!
  Innostuin pikku paitaprojektini myötä ompelusta niin, että kävin lainaamassa kirjastosta vähän lisälukemistoa. Sormet syyhyävät päästä taas pitkästä aikaa ompeluhommien pariin! (Vanhoja tekeleitä voi käydä tsekkailemassa täältä, jos kiinnostaa!)
  Kevätkeleillä olen päässyt ulkoiluttamaan joulun alla ostettuja Consseja. Lisäksi tilasin Zalandon aleista talvikengät 30 eurolla. Ei paha hinta aidosta nahasta. 
  Viime aikoina me ollaan syöty luvattoman paljon aasialaista ruokaa. Onko väärin, jos ei juuri tee mieli mitään muuta? 
  Olen ehkä vähän koukussa Äityleihin. 
  Kirjoitan ranskalaisilla viivoilla, jottei kukaan tajuaisi, ettei tässä postauksessa ole punaista lankaa. Ensi kerralla sitten paremmin. 

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Viikon positiiviset

Tällä viikolla on ollut tosi kevyt olla.

1. Sain ekan kutsun kesätyöhaastatteluun! Kyseessä on siis harjoittelupaikka, joka olisi hakemistani paikoista lähinnä "oman alan hommia". Paikkoja on vain yksi, joten en uskalla toivoa liikaa. Haastatteluun pääseminenkin oli jo ylläri mulle!

2. Olin jo valmis heittämään meidän 1960-luvun ompelukoneen alas parvekkeelta sotkevan alalangan takia, mutta kolmen päivän raivoamisen ja uusien stretch-neulojen ostamisen jälkeen tajusin vian olevankin ihan mussa. Ihan amatöörivirhe laittaa ylälanka väärin :-D
3. Ulkona on ollut ihan superhieno ja aurinkoinen sää!
4. Mulla on enää vain yksi tentti tulossa, ja sekin vasta viikon päästä. 
5. Speksin ensi-iltaan on enää kaksi ja puoli viikkoa!

Huomenna suuntaan viettämään pikaista Helsinki-päivää sen mainitsemani työhaastattelun merkeissä. Pitäkää peukkuja - olisi meinaan niiin kiva päästä pk-seudulle taas kesäksi!

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Vinkit kauppiksen pääsykokeisiin lukemiseen

Hei! Viimeksi höpöttelin kauppatieteistä noin yleensä, tällä kertaa kerron vähän omista kokemuksistani pääsykokeisiin lukemisten suhteen. 


- Kaksi kuukautta riittää. Aloitin varsinaisen pääsykoerutistukseni Kiinasta paluun jälkeen huhtikuun alussa, noin 10 viikkoa ennen koetta. Tätä ennen olin lukaissut osan kirjoista läpi tekemättä muistiinpanoja, mutta mieleen ei tuntunut tarttuneen juuri mitään. Vaikka alkuun pelkäsinkin ajan loppuvan kesken, ehdin kahdessa kuukaudessa hyvin lukea kirjat kolmeen kertaan läpi, tekemään muistiinpanot ja jopa ottamaan viimeisen viikon rennosti.

- Lukutuntien määrä ei kerro juuri mitään. Se on enemmänkin tapa pönkittää itsevarmuuttaan nettipalstoilla kuin todellinen osaamisen mittari. Kauppis ei omasta mielestäni tosiaan vaadi mitään 500 tunnin lukemista. Itse luin muistaakseni noin 200 tuntia: pari ekaa viikkoa noin 20 tuntia viikossa, sen jälkeen 30 tuntia viikossa. Yleensä luin arkipäivisin 5-6 tuntia. Tämän päälle saatoin tehdä harjoituskokeita lätkämatsin aikaan tai selailla flash cardeja bussimatkalla tms.


- Itseopiskelumateriaali. Valmennuskurssi on mielestäni toissijainen harjoituksiin nähden. Vasta niiden kautta ymmärsin, miten tarkkaan pääsykoekirjojen asiat tosiaan täytyy hallita, ja toisaalta pystyin seuraamaan omaa kehitystäni. Meillä oli kimpassa Ekonomivalmennuksen nettivalmennus, johon sisältyi myös kirjojen tiivistelmät ja valmennuskurssivideoita. Lisäksi kävin kyllä valmennuskurssillakin, koska se sisältyi Työväen Akatemian lukukausimaksuun. Se toki tuki asioiden oppimista, mutta suurimman hyödyn koen saaneeni nimenomaan harjoitustehtävistä ja -kokeista. (Kauppikseen pääsy on toki mahdollista ilman valmennuskurssejakin, mutta koska halusin varmasti päästä ekalla sisään, pelasin varman päälle.)


- Muistiinpanot! Kirjoitin pääsykokeisiin lukiessa reilut 300 sivua muistiinpanoja. Minulla paras oppimiskeino on tiedon prosessointi ja kirjoittaminen itse ja käsin. Tein tiivistelmiä, käsitteenselityksiä, ajatuskarttoja, tutkijalistan (joma), kaavakokoelmia (kansis ja laskis) ja flash cardeja. Tätä helpottamaan olin alleviivannut kirjat johdonmukaisesti: tutkijannimet sinisellä, käsitteet ja teoriat pinkillä, kaavat vihreällä.

- No se lukusuunnitelma. Koska kirjoja on kolme + matematiikka, kannattaa suunnitella hyvin, mitä lukee missäkin järjestyksessä. Kävin kirjat läpi yksi kerrallaan, suunnilleen yhden kirjan viikkotahtia. Ensimmäisellä kerralla lukaisin läpi, toisella tein kattavat muistiinpanot, kolmannella flashcardeja ja muuta pienempää.


Näissä vinkeissä tuskin oli mitään uutta ja ihmeellistä, mutta ei kai pääsykokeisiin lukemisesta voi kauheasti uusia innovaatioita tehdä... Ensi kerralla kirjoitan vielä vähän itse pääsykokeista. :-)

Tsemppiä kaikille niille, jotka tänä keväänä painivat luku-urakan kanssa!

perjantai 12. helmikuuta 2016

Tammikuun suosikit

ELOKUVA
Kasvisruokailu on mulle lähellä sydäntä, vaikka lihaa edelleen syönkin jonkin verran. Cowspiracyn nähtyäni teki kuitenkin mieli kääntyä vaikka heti vegaaniksi - karjatalouden ympäristövaikutuksista ei nimittäin annettu järin ruusuista kuvaa. Dokumentin järkiperäisyys iski muhun - asioista esitetään faktoja eikä mässäillä ylen määrin esimerkiksi eläinten oloilla. Ja vaikka vegaaniksi en ryhtynytkään, pitäydyn koulukasvisruoassa entistä hanakammin!

OSTOS
Ollaan oltu kesästä asti ilman televisiota, mutta asia korjautui onneksi tammikuun lopussa! Netflixin katsominen tuntuu huomattavasti kivemmalta kunnon ruudulta. Mulle tosin "kunnon ruutu" olisi voinut olla vähemmänkin kuin 55 tuumaa, mutta mikäpäs tässä. Tv-tasona meillä on loft-henkisesti kaksi muuttolaatikkoa - ainakin siihen asti kunnes päästään Ikeaan...

TEKEMINEN
En ole koskaan ollut aktiivinen musiikinkuuntelija: avaan Spotifyn ehkä pari kertaa kuussa ja yksin kotona. Tammikuussa tuli kuitenkin kuunneltua poikaystävän vanhaa iPodia oikein urakalla! Pyöräni jäi nimittäin talvilomalle, ja paikasta toiseen kävely tuntuu paljon kivemmalta taustamusiikin kera.

TEKEMÄTTÖMYYS
Lähdin vähän mattimyöhäsenä mukaan tipattomaan tammikuuhun, kun vuodenvaihteen jäljiltä alkoholi ei enää maistunut ollenkaan. Kuukausi sujui kivuttomasti, kun tiedossa ei muutenkaan ollut juhlia tai opiskelijabileitä. Alkoholittomuus taisi sen sijaan korreloida positiivisesti Netflix-käyrän kanssa, ainakin kun tätä kuukausipostausta katsoo... :-D

URHEILU
Kuten mainitsinkin, tilasin XXL Sportsin itselleni vähän treenikamaa. Pump-tangolla ja jumppamatolla olen saanut tehtyä aika hyviä lihaskestävyystreenejä! Youtubesta löytyy onneksi ihan kokonaisia body pump -treenejäkin silloin, jos muuten tuntee olevansa ihan hukassa. (Itse vedin äsken tämän ja teki muuten tiukkaa...)
Jumppavälineet olivat lähinnä heräteostoksia, mutta onneksi niistä on ollut jo nyt iloa - etenkin silloin, kun yo-liikunnan tunnit eivät ole istuneet omaan aikatauluuni. Taustalla killittävä kahvakuula tosin on jäänyt vähemmälle käytölle, koska 12 kiloa oli sittenkin vähän liikaa noviisille. Ajan kanssa sitten...

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Pikkulaskiainen ja katoavan ajan arvoitus

Helmikuun alku on ollut mulle tosi hektistä, ja fiilikset ovat olleet yhtä täynnä nousuja ja laskuja kuin laskiaisena pulkkamäessä. Viime torstaina oli muuten Pikkulaskiainen, jossa olin kuvaamassa ja josta nämä räpsytkin on otettu! Itse tosin poistuin jo mäkitapahtuman jälkeen kotiin lähes varmana siitä, että joudun käymään TYKSissä amputoimassa paleltuneet varpaani. (Kaikki kymmenen ovat onneksi edelleen tallessa!)

Kumma miten samaan aikaan aikaa sekä on että ei ole. En ole vieläkään ratkaissut katoavan ajan mysteeriä, joka kietoutuu tekemättömien koulutehtävien ja hoitamattomien velvollisuuksien ympärille. Onneksi ensi viikolla alkaa kahden viikon (!) mittainen tenttikausi, jolloin ehkä viimein muistan ja ehdin hakea töitä, lähettää verokortin ja käydä jumppatunneilla.

maanantai 1. helmikuuta 2016

Outoja tapoja ja muuta nippelitietoa

1. Mun läppärin näytön sisälle joutui pikkukärpänen Bangkokissa vuonna 2013, ja fiksuna tyttönä litistin sen keskelle näyttöä. Tuolla se killuu edelleen, onneksi jo puoliksi maatuneena...

2. Olen aika paha kielioppikansallissosialisti. Etenkin sanan periaattessa kirjoittaminen muodossa perjaatteessa saa mut aina raivon partaalle :-D (MIKSI kukaan kirjoittaisi niin?!?!?)

3. Olen tosi huono ostamaan kenkiä. Esimerkiksi kunnon kesäkenkien ostamisesta olen puhunut vuodesta 2012 asti. Joko en tiedä mitä haluan tai sitten tiedän niin tarkkaan, etten löydä prikulleen oikeanlaisia popoja.
4. Potkin miltei joka yö mun peiton pois pussilakanasta. (Kertokaa jooko, että tähän on jo keksitty joku tarrapintainen pussilakana tai muu patenttiratkaisu!)

5. Tän viikon sisään olen nähnyt unia Donald Trumpista, kaljaa juovasta tiikerinpennusta ja ihan kaikesta siltä väliltä. Mun vilkas unielämä selittänee kohdan 4.

6. Olen ainakin toistaiseksi saanut päätettyä mun opintojen suunnan! Jee! Suunnitelmissa on painottua laskikseen ja yritysjuridiikkaan, mahdollisesti tilintarkastuksen puolelle.

7. Mun on pakko avata suklaakonvehtien paperit aina kokonaan suoriksi (ei siis vain ottaa konvehtia ja jättää paperia myttyyn). Iida teki joskus noin ja tapa tarttui muhunkin. :-D

Hyvää helmikuun alkua kaikille!