keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Hakisinko kauppikseen?

Päätettyäni hakea kauppikseen googlettelin vimmatusti etsien jotain vertaiskokemuksia ja tukea valinnalleni. Koska Ylilaudan kauppislangat eivät oikein sykähdytä meikäläistä, päätin työntää oman lusikkani soppaan ja pistää pystyyn pienen postaussarjan aiheesta. Toivottavasti näistä jaaritteluista on jollekin empivälle apua!

Mulle kauppakorkeakoulu ei ollut läheskään itsestäänselvä valinta. Lukion jälkeen hain yhteiskuntapolitiikkaan, ja kauppis tuntui lähinnä kokoomusnuorten ja bleiseri päällä kulkevien kapitalistien paikalta.

Aloin pohtia kauppista vaihtoehtona oikeastaan vasta sitten, kun muutama ihan normaali tuttuni pääsi sinne sisään. Voisiko kauppakorkealla olla jotain tarjottavaa minullekin? Onko pääsykoe niin vaikea kuin olen kuvitellut? Emmin yhteiskunta- ja kauppatieteellisen välillä vielä täyttäessäni hakemusta kansanopistoon. Päädyin kauppislinjaan hetkellisen mielenhäiriön seurauksena ja pari ekaa viikkoa pyörittelin mielessäni linjanvaihtoa. Olisin takuulla viihtynyt yhteiskuntapolitiikan parissa, mutta enää en vaihtaisi pois. Kauppis on, after all, ollut mulle hyvä valinta.

Ajattelin listata kauppista harkitseville pari juttua, joita itse pohdin alavalintaa tehdessäni / jotka olen huomannut opiskelujeni aikana:

Ala on todella monipuolinen. Kauppikseen päästessään tai koko fuksivuonnakaan ei ole pakko tietää, mitä haluaa opiskella pääaineenaan. Kauppakorkeakoulu on vähän kuin lukio: kursseja löytyy markkinoinnista tietöjärjestelmätieteeseen ja taloustieteestä kieliopintoihin. Erilaisia aineyhdistelmiä on paljon, ja kauppiksesta päädytään tosi monenlaisiin työtehtäviin.

Hyvä työllisyys- ja palkkatilanne. Uravalintaa tehdessäni varmuus omasta tulevaisuudestani painoi aika lailla vaakakupissa. Kauppatieteiden maisterien mediaanipalkka on 4800 euroa ja työttömyysaste on reilut 5 %. Näihin näkymiin toki vaikuttaa esimerkiksi pääainevalinta, mutta ainakin lähtökohdat ovat lupaavat.
Yrityssuhteet ovat hyvällä mallilla. Ainakin täällä Turussa kontaktit yrityselämään ovat aika vahvat: jo ekana koulupäivänä saatiin pieni lahjuskassi, tapahtumiin on haalittu huikeita sponsoreita ja sähköpostiin tippuu rekryilmoituksia joka viikko.

Kauppis on iso laitos. Kun meitä pupuja aloittaa vuosittain noin 300, ei mitään kollektiivista ryhmäytymistä oikein tapahdu. Toisaalta koko mahdollistaa sen, että toimintaa löytyy joka lähtöön. Itse kirjoitan ja kuvitan KYlistettä, huollan Parkkia ja näyttelen Speksissä TuKY:n hellässä huomassa. Joku kanssaopiskelija vertasikin kauppiksen harrastemahdollisuuksia osuvasti jenkkien high schooleihin.
Stereotypiat ovat osittain totta. Kauppikseen mahtuu kaikenlaista väkeä niistä bleiserikapitalisteista vihervassareihin asti, ja omanhenkistä porukkaa löytyy takuulla!

Ja ei - pääsykoe ei ole niin vaikea kuin annetaan ymmärtää. Itse hain viime keväänä ensimmäistä kertaa, ja olisin päässyt sisään mihin tahansa kauppakorkeaan. Pääsykokeista kirjoitan seuraavaksi ihan oman postauksensa!

Löytyykö lukijoista kauppista harkitsevia tai jo sisällä olevia? Jos on kysyttävää tai omia kokemuksia, kertokaa ihmeessä! :-)

5 kommenttia:

  1. tää ei nyt liity tähän, mut onko toi tarkotuksellista, että päivämäärä jää aina otsikon alle? se on meinaan todella ärsyttävää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä oon itsekin mutta oon aatellut että sen korjaaminen html:stä olis tosi työlästä... :-D Noh, siihen meni näköjään noin minuutti. Nyt pitäisi siis olla kunnossa!

      Poista
    2. jeee kivaa!

      Poista
  2. Oispa joku kirjoittanut tämmösen postauksen sillon kun mä hain. Huoh. Nyt ei auta kun ketkutella tuohon maailmaan käymällä se reilu 70 oppaa ylimäärästä tähän viiteen vuoteen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Feel you! No, eiköhän sitä kauttakin aukene mahdollisuuksia kaupan alan hommiin :-)

      Poista