keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Hakisinko kauppikseen?

Päätettyäni hakea kauppikseen googlettelin vimmatusti etsien jotain vertaiskokemuksia ja tukea valinnalleni. Koska Ylilaudan kauppislangat eivät oikein sykähdytä meikäläistä, päätin työntää oman lusikkani soppaan ja pistää pystyyn pienen postaussarjan aiheesta. Toivottavasti näistä jaaritteluista on jollekin empivälle apua!

Mulle kauppakorkeakoulu ei ollut läheskään itsestäänselvä valinta. Lukion jälkeen hain yhteiskuntapolitiikkaan, ja kauppis tuntui lähinnä kokoomusnuorten ja bleiseri päällä kulkevien kapitalistien paikalta.

Aloin pohtia kauppista vaihtoehtona oikeastaan vasta sitten, kun muutama ihan normaali tuttuni pääsi sinne sisään. Voisiko kauppakorkealla olla jotain tarjottavaa minullekin? Onko pääsykoe niin vaikea kuin olen kuvitellut? Emmin yhteiskunta- ja kauppatieteellisen välillä vielä täyttäessäni hakemusta kansanopistoon. Päädyin kauppislinjaan hetkellisen mielenhäiriön seurauksena ja pari ekaa viikkoa pyörittelin mielessäni linjanvaihtoa. Olisin takuulla viihtynyt yhteiskuntapolitiikan parissa, mutta enää en vaihtaisi pois. Kauppis on, after all, ollut mulle hyvä valinta.

Ajattelin listata kauppista harkitseville pari juttua, joita itse pohdin alavalintaa tehdessäni / jotka olen huomannut opiskelujeni aikana:

Ala on todella monipuolinen. Kauppikseen päästessään tai koko fuksivuonnakaan ei ole pakko tietää, mitä haluaa opiskella pääaineenaan. Kauppakorkeakoulu on vähän kuin lukio: kursseja löytyy markkinoinnista tietöjärjestelmätieteeseen ja taloustieteestä kieliopintoihin. Erilaisia aineyhdistelmiä on paljon, ja kauppiksesta päädytään tosi monenlaisiin työtehtäviin.

Hyvä työllisyys- ja palkkatilanne. Uravalintaa tehdessäni varmuus omasta tulevaisuudestani painoi aika lailla vaakakupissa. Kauppatieteiden maisterien mediaanipalkka on 4800 euroa ja työttömyysaste on reilut 5 %. Näihin näkymiin toki vaikuttaa esimerkiksi pääainevalinta, mutta ainakin lähtökohdat ovat lupaavat.
Yrityssuhteet ovat hyvällä mallilla. Ainakin täällä Turussa kontaktit yrityselämään ovat aika vahvat: jo ekana koulupäivänä saatiin pieni lahjuskassi, tapahtumiin on haalittu huikeita sponsoreita ja sähköpostiin tippuu rekryilmoituksia joka viikko.

Kauppis on iso laitos. Kun meitä pupuja aloittaa vuosittain noin 300, ei mitään kollektiivista ryhmäytymistä oikein tapahdu. Toisaalta koko mahdollistaa sen, että toimintaa löytyy joka lähtöön. Itse kirjoitan ja kuvitan KYlistettä, huollan Parkkia ja näyttelen Speksissä TuKY:n hellässä huomassa. Joku kanssaopiskelija vertasikin kauppiksen harrastemahdollisuuksia osuvasti jenkkien high schooleihin.
Stereotypiat ovat osittain totta. Kauppikseen mahtuu kaikenlaista väkeä niistä bleiserikapitalisteista vihervassareihin asti, ja omanhenkistä porukkaa löytyy takuulla!

Ja ei - pääsykoe ei ole niin vaikea kuin annetaan ymmärtää. Itse hain viime keväänä ensimmäistä kertaa, ja olisin päässyt sisään mihin tahansa kauppakorkeaan. Pääsykokeista kirjoitan seuraavaksi ihan oman postauksensa!

Löytyykö lukijoista kauppista harkitsevia tai jo sisällä olevia? Jos on kysyttävää tai omia kokemuksia, kertokaa ihmeessä! :-)

perjantai 22. tammikuuta 2016

Käsityökatsaus

Miten olisi perjantain kunniaksi pieni käsityökatselmus? Edellisestä selonteosta on vierähtänyt jo pidempi tovi, joten tällä kertaa onkin paljon esiteltävää. Tällaisia juttuja olen neulonut syksyn mittaan:
Keltaiselle huiville oli tietty saatava mätsäävät hanskat! Kokeilin ekaa kertaa lettipalmikkoa, ja hyvinhän se sujui. Vasemman hanskan nimettömästä tuli pari silmukkaa liian iso, mutta oikea istuukin sitten jo kuin... noh, hansikas.

Ruskean huivin ja hanskojen kaveriksi tein hiuspannan etutwistillä. Yli kymmenen asteen pakkasilla turvaudun edelleen pipoon, mutta muuten neulepanta on loistava kaveri tyypille, joka pitää hiuksia aina kiinni!
Nämä kaverille tehdyt lapaset olen esitellyt jo ainakin Instan puolella. Pitsikuvio tarjosi kivaa haastetta!
Poikaystävälle tein jouluksi toiveiden mukaiset lapaset. Taustasta varmaan voi päätellä, mitä hain takaa. :-D Nää on onneksi tulleet jo kovaan käyttöön!
Parit perusvillasukatkin tuli neulottua alkusyksystä lankalaatikossa pyörineistä kuviokeristä. Jostain syystä tokasta sukasta tuli kummassakin parissa pienempi...

Semmosia juttuja on siis tullut neulottua! Nyt olen pitänyt taas melkein kuukauden taukoa miettien, mitä seuraavaksi neuloisin. Ehkä siirryn villasukista ja lapasista pipojen pariin?

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Mistä oikeasti haluaisin puhua


Asioita, jotka koskettavat mua tällä hetkellä:

- on ihan ok lähteä kotiin viinilasillisen jälkeen, koska kotona odottaa keskeneräinen kirja ja oma rauha
- näen unia vauvoista
- pitäisi hakea kesätöitä, mutta tuntuu että olen kadottanut kirjoituskykyni lopullisesti
- haluaisin vähentää lihan syömistä
- olen todellakin kyllästynyt nykyisen nettikeskustelun sävyyn, vastakkainasetteluun ja pahaan oloon, joka huokuu jokaisen uutisartikkelin kommenttiboksista
- lapsuuden luokkakuvissa olin se outo tyyppi, jolla on Karvinen-paita eikä sukkia jalassa
- olen miettinyt pääni puhki pääainevalinnan kanssa, enkä vieläkään osaa päättää
- osaan jo melkein seistä käsilläni.

maanantai 11. tammikuuta 2016

Alelöytöjä ja joululahjoja

Tän postauksen oli tarkoitus painottua mun joululahjoihin, mutta ilmeisesti intouduin joulun jälkeen aleissa niin, että pääpaino vaihtuikin meitsin aleostosten esittelyyn. No, materiaa yhtä kaikki!
Kosmetiikat ja perhoshuivin sain poikaystävän sukulaisilta. Hunajantuoksuiset hiusjutut on ihan kivaa vaihtelua mun Lidlin mömmöihin... :-D
En osta koskaan mitään Vero Modasta, mutta aleista löysin kivan perusneuleen! Lindexistä taas tarttui mukaan aniliininpunaiset chinot, joita olin sovitellut jo lokakuussa. Nyt niissäkin roikkui 50%-alelappunen, jee!
Alusvaatteet on alemyynneissä ehdottomasti mun akilleen kantapää... Rintsikat löytyi Lindexistä yhteishintaan 35€ (!), loput Ginasta.
Helly Hansenin superkätevä sporttikassi on joululahja poikaystävältä, rakastan molempia. Sporttivaatteet on H&M:stä: shortsit alesta, turkoosi toppi normihintainen ja pinkkimusta facekirppikseltä. Olen käyttänyt viimeiset kaksi vuotta tasan kahta urheilutoppia, joten oli jo aikakin hankkia edes vähän täydennystä omaan geariin. 
Normaaliin kulutuskäyttäytymiseeni nähden ostin joululomilla aika paljon vaatteita, mutta onneksi (lähes) kaikki tuli tarpeeseen! Sen sijaan vähän puolihuolimattomasti tulin klikkailleeksi itselleni XXL Sportsin aleista jumppatarvikkeita. Edelleen tosin on vähän mysteeri, miten saan raahattua 30-kiloisen isokokoisen paketin kotiin postista (etenkin kun Turun julkiset eivät ole liiemmin vakuuttaneet), mutta ehkä se jotenkin järjestyy. Jos ei muuta, niin vaikka askelkyykkään pari kilometriä kotiin pumppitanko harteilla. 

torstai 7. tammikuuta 2016

Joulukuun lempparit

Kuukauden lempparikoosteita olen harkinnut jo varmaan pari vuotta, joten nyt päätin viimein karistaa "en mä kuitenkaan muista tehdä niitä yhyy" -epäilykseni ja pistin töpinäksi! En lupaa jokakuukautista toteutusta ja kategoriatkin tulevat varmaan vaihtelemaan, mutta yritän parhaani! Tässä siis meikäläisen viime kuun tärpit.

TV-SARJA
En ole koskaan ollut kovin intensiivinen tv-sarjojen katselija, mutta Homelandin katsoin kuukaudessa läpi, jotta ehtisin mukaan viidennen kauden alkuun. Ilman deadlineakin sarja olisi tullut varmasti katsottua nopsaan, sillä juoni pitää melko tiukasti otteessaan. Vaikka en olekaan perehtynyt aiemmin CIA:han, terroristijahtiin tai esimerkiksi lennokki-iskuihin, sarja nappasi mukaansa ja sai ehkä ensimmäistä kertaa oikeasti kiinnostumaan Lähi-idän tilanteesta. Hyvän ja pahan roolit ovat melko selkeät, mutta molemmille osapuolille annetaan ääni eikä mikään ole mustavalkoista. Kuutoskautta odotellessa!

TEKEMINEN
Koko syksyn on tullut neulottua ahkerasti sormikkaita, lapasia ja villasukkia. Teen varmaan taas pian jonkun koostepostauksen neulomuksistani! Näillä pakkasasteilla olen myös alkanut harkita pipojen neulomista, sillä pelkäsin tosissani aivojen jäätymistä pyöräillessäni yliopistolta kotiin.

URHEILU
Joulukuussa yliopistoliikunta jäi tauolle ja meikä joululomille, joten paikkasin jumppien puutetta kotitreenillä. Onneksi joulunviettopaikasta löytyi kellarisali, josta löytyi penkki, tanko painoineen ja käsipainot! Niillä sai hyvin vedettyä koko kropan treenin, ja nyt polttelisi melkoisesti ostaa itselleenkin kunnon pelit ja vehkeet XXL Sportsin alesta...

VAATE
En hankkinut aikanani isos- tai abihupparia ja sivuutin sähköpostin kauppishuppareistakin olankohautuksella. Vakuutuin kuitenkin ko. vaatekappaleen pehmoisuudesta ja lämpöisyydestä tuijotellessani sitä tarpeeksi pitkään kaikkien muiden päällä, joten viimein kävin lunastamassa itselleni oman yksilön. Joulukuussa koulun huppari onkin ollut ihan luottovaate niin tenttisalissa, kotona hengaillessa kuin kaupungillakin!

// Tällaiset oli mun blogihistorian ekat lempparit! Mulla on nyt joululoman loputtua ollut tosi hyvä draivi blogin suhteen, joten saatan postailla vähän tiuhempaan tahtiin kuin viime kuukausina. Palaillaan! :-)

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Mitä tapahtui vuonna 2015?

Milloinkohan olen viimeksi tehnyt oikein perusteellisen vuosikatsauksen? Vai olenko koskaan? No, nyt otan vahingon takaisin ja teenkin ihan kunnon koosteen koko viime vuodesta! Jee!
Vuosi vaihtui Akatemian huvimajassa skumppapullon poksahduksen siivittämänä. Tammikuussa puhuttiin ekoja kertoja kesästä ja sen jälkeisestä ajasta ja siitä mitä jos ei päästäkään samaan kaupunkiin. Stressasin pääsykokeita ja kesätöitä.

Helmikuussa juhlittiin poikaystävän synttäreitä. Luin paljon kirjoja ja kävin työhaastatteluissa. Vietettiin kiinalaista uuttavuotta ja samalla fiilisteltiin tulevaa Kiinan-matkaa!

Maaliskuun alkupuolesta en muista juuri mitään, ja loppupuoli kuluikin kokonaan Kiinassa. Haluun takas ja onneksi tänä vuonna taidan päästäkin :-)

Huhtikuussa Akatemialla puhuttiin tavallistakin enemmän politiikkaa. Juonsin vaalipaneelin ja kävin vaalivalvojaisissakin. Aloitin pääsykokeisiin luvun vielä jet lagin vaivatessa.

Toukokuussa olin kuin innostunut terrieri fiilistellessäni kevättä ja Grania. Arki koostui pääsykoekirjojen pänttäyksestä, mutta siihen sai onneksi keskittyä täysillä. Juhlittiin Akatemian päättäreitä ja sain stipendin. 

Kesä alkoi Iso-Roballa. Kävin Koffin puistossa kertaamassa taloustieteen tehtäviä, ja seuraavana päivänä vastasin samoihin kysymyksiin Turun kauppakorkeakoulun luentosalissa 07. Illalla laskin pääsykoepisteeni ja tiesin pääseväni sisään. Meillä oli tuparit. Aloitin kesätyöt ja uneksin pahvilaatikoista koko loppukuun. Jälkikäteen kesäkuu taisi olla vuoden stressaavinta aikaa.

Heinäkuussa käytiin maalla, muuten taisin olla lähinnä varastossa. Kirppistelin ahkerasti sekä Hietsussa että Facebookissa ja uin paljon Stadikalla. Uiminen on parasta ikinä!

Elokuussa tehtiin viikonloppureissu Tallinnaan. Lopetin kesätyöt, vietettiin läksiäisiä ja pakattiin laukut Turkuun. Ekan kouluviikon ahdistuin ja nukuin päiväunia, kun olisi pitänyt olla tutustumisillassa.

Syyskuussa muutettiin oikeasti Turkuun. Monena aamuna stressasi niin, että jäin kotiin luennon sijaan, ja pohdin usein, saanko ikinä kavereita. Onneksi sain. Ja meillä oli eka vuosipäivä!

Lokakuusta muistuu mieleen lähinnä vujuviikko lakituksineen, vujuineen ja silliksineen. Silloin taisi myös startata speksin improtreenit, joissa sain paljon uusia tuttuja ja itseluottamusta!

Täytin marraskuussa 21, ja koko kuukausi taisi olla melko alkoholipitoinen. Oli Peiskä ja bileitä, joista en nyt osaa nimetä yhtäkään. Jos johonkin koulujuttuun panostin, niin yritysjuridiikan sopimusoikeuden kurssiin. Siitä tulikin mun eka vitonen, jee! Käytiin myös toisen kurssin tiimoilta parissa lätkämatsissa.

Joulukuu meni lähinnä erilaisissa pikkujouluissa, ja käytiin myös pikkuveljen lakkiaisissa. Tenttiviikon ja toimarisitsien jälkeen suuntasin joulunviettoon pk-seudulle ja vietin omituisen kiireettömän ja rentouttavan loman.

Kaiken kaikkiaan vuosi 2015 oli mulle hyvin armollinen! Suurin muutos oli Turkuun muutto ja uusi opiskelupaikka, mutta muuten mitään järisyttäviä mullistuksia ei meikäläisen elämässä tapahtunut. Toivottavasti 2016 olisi vähintään yhtä kiva kuin edeltäjänsä!