tiistai 26. elokuuta 2014

Elämä vie, elämä tuo

Huhheijakkaa millainen viikko mulla on takana! Olen käynyt töissä, juhlinut, muuttanut ja aloittanut opiskelut Työväen Akatemiassa Kauniaisissa ja tutustunut mielettömän moniin uusiin ihmisiin. Kaikki on tässä kohtaa vielä kovin uutta ja outoa, ja esimerkiksi Prismaan meno aiheutti meikäläisessä aikamoisen kulttuurishokin. Kummasti sitä onkaan maalaistunut kuudessa vuodessa.

Ei mulla sen tähdellisempää asiaa tähän väliin, kunhan tulin ilmoittelemaan itsestäni! Viikonlopuksi palaan vielä tuttuihin töihin ja mihin taikoa koko asuntoni irtaimisto -dilemman pariin. Muuttaminen on kyllä niin syvältä :-D

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Kesäkämppäni mun

Hola! Nyt kun mun ja kämpän yhteinen taival lähenee loppuaan, sain viimein siivotuksi, hankin laajakulmaobjektiivin ja tähtien asennot ovat suotuisat, voisi viimein olla asuntopostauksen aika!
Sain varattua asunnon jo keväällä Australiasta käsin sähköpostitse vanhalta vuokrayhtiöltäni, ja olin varautunut johonkin ihan murjuun. Kun astuin sisään ensimmäistä kertaa, en olisi voinut olla hämmästyneempi. En tosiaan ollut varautunut näin valoisaan, hyväkuntoiseen ja tilavaan huoneistoon - etenkään aikaisempaa kämppääni halvemmalla vuokralla! 
Ensin vuorossa on tietty eteinen, jonka uudesta matosta  tykkään tosi paljon! Seinällä killuu Iidan jo perinteiseksi muodostunut synttärilahja :-D Puhekupliin kirjoitetut lyriikat on ihan parhautta!
Tältä näyttää itse olohuone! "Täähän on vähän ku sun edellinen kämppä... Huonekalut vaan vähän eri järjestyksessä", Iida totes täällä käydessään. No joo, kieltämättä?! (Edellisen kämppäpostauksen löytää muuten täältä!)
Rakastan edelleen niin kamalasti mun Ikean kattolamppua, money well spent!! Sohvasta ei voi valitettavasti sanoa samaa, ja varmaan ompelen siihen vielä joskus päällisen, jos se joskus edes mahtuu tulevaan asuntooni. Se, kuten melkein kaikki mun asunnosta, on saatu muilta ihmisiltä - itse olen lähinnä ostanut sisustustavaraa tuomaan omaa sisustumakua esille ja viemään sitä opiskelijan ensiasunto -fiilistä pois. :-D Huomatkaa myös hienot kasiluokalla tehdyt sohvatyynyt, haha!
(Ennen en oikein osannut polttaa kynttilöitä, mutta nyt viimein tajusin ettei niitä vain ole ollut tarpeeksi.)
Vessasta ei oikein saa kovin esteettisiä kuvia, mutta tykkään kovasti siitäkin!
Iskin tämänkin kämpän seinälle kasan valokuvia tuomaan vähän piristystä! Ne muuten toimii myös hyvänä jäänmurtajana uusien ihmisten kanssa. :-D
Tältä näyttää keittiö! Se on ihanan tilava edelliseen verrattuna, ja ai vitsit tota kaappitilan määrää! Arjen luksusta on myös kaksi pesuallasta, aah. (Okei, mä alan kuulostaa huolestuttavan aikuiselta!)
Tykkään paljon leikkisistä printeistä, mustavalkoisuudesta ja kirkkaista väreistä - eniten mulla taitaa olla sinistä ja turkoosia! Mun sisustusmakuni ei noudattele mitään yksittäistä tyyliä ja tykkään pienestä sekamelskasta. Varmaan kamalinta olisi asua jossain kokobeigessä talossa "Bless this home" -voimakylttien ympäröimänä...
Vielä yksi ihan huippujuttu tässä kämpässä on mun iso parveke, josta on ihanat näkymät etenkin aamuisin auringon noustessa!
No niin, nyt taisi tulla jokainen nurkka mun 31 neliön yksiöstä esitellyksi! :-D Mä tykkään, mitä sanotte te muut?

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Autiotalossa II

Outokummussa käytiin tutkimassa autiotaloa, jossa isoisoisoisäni asui sata vuotta sitten ja jossa neljäänkymmeneen vuoteen ei ole asunut enää kukaan.

Asumuksiin liittyen uskallan muuten jo mainostaa, että postausta mun asunnosta on tulossa vielä tällä viikolla! Homma on vähän jäänyt johtuen meikäläisen siivousinnon puutteesta, mutta nyt viimein jaksoin puunata kämpän edustuskuntoon ennen töihinmenoa. Koko lapsuuteni taisin uhitella, että isona en siivoa sitten koskaan, ja aika hyvin olen tainnut lupaukseni pitää :-D

lauantai 9. elokuuta 2014

Aamuvuorolaisen ammatinvalintavaikeuksia


Tällä viikolla en ole juuri muuta tehnyt kuin töitä - ellei lasketa siinä sivussa tiskivuoren, vaatemyttyjen ja paperikasojen kerryttämistä pitkin asuntoa. Jatkuvat aamuvuorot eivät selkeästi ole mun heiniä, sillä illat menevät lähinnä väsymyksen ja nälän taltutukseen ja mitähän tässä sitten tekis -tyyliseen peukaloiden pyörittelyyn. No, ei auta valittaa, enää pari viikkoa töitä jäljellä!

Huomenna nautiskelen vapaapäivästä (aah!) ja nyt taidan käyttää loppuillan tulevaisuudensuunnitelmia rustaillen. Kamala kun maailmassa on niin paljon vaihtoehtoja, että tekisi mieli lukea itselleen saman tien viisi eri tutkintoa. Onneksi sentään ensi vuoden kuviot alkavat jo selkiytyä!

tiistai 5. elokuuta 2014

Huipulla

Kiivettiin Jaakon kanssa joskus toissa talvena vanhaan mäkihyppytorniin, joka ei ole ollut käytössä vuosikymmeniin. Me päätettiin kokeilla sitä uusiksi näin kesäaikaan, ja voin sanoa että kyllä kuumotti edelleen! Sydän hakkasi sitä lujempaa, mitä korkeammalle huteria portaita nousi, mutta kumpikaan - sydän tai torni - ei onneksi pettänyt. Perillä odottivat hienot maisemat ja fiilis oli, no, aika huippu.

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Australian ostokset

Sanotaan se jo kättelyssä, tämä on varmasti blogihistoriani materialistisin postaus. Ihan hävettää.
Australiasta paluustani on vierähtänyt jo pari kuukautta, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, right? Itse tykkään katsella ostospostauksia, vaikken kerskakulutuksen kannattaja olekaan. Tekisi mieli kovasti esittää puolustuspuheenvuoro siitä, kuinka melkein jokainen vaate oli tarkkaan harkittu ja tuiki tarpeellinen, mutta se tuskin kiinnostaisi ketään. :-D Ei siis muuta kuin rättejä kehiin! Suuri osa näistä on varmaan jo vilahtanutkin blogin kuvissa:
Chica Booti / Jay Jays / Jay Jays (kuvassa topin selkäpuoli!)
Hihalliset paidat Dotti / pitsitoppi Jay Jays
Sininen mekko Chica Booti (en vaan voinut vastustaa, siinä on tyllialushamekin!) / kauluspaita Dotti / valkoinen Cotton Onin mekko pelastusarmeijan kirppikseltä (4,25$ well spent, juuri muuta en ole pitänyt näillä lämpöasteilla!)
Neule 100% puuvillaa Dotti / mekko Forever21 (oikeastaan ostin ton jo Vietnamista, maksoi ehkä neljä euroa ja on mielettömän monikäyttöinen!)
Toppi Supre / shortsit Dotti (arvaatteko jo mikä mun lempikauppa oli, haha :-D)
Meikkejä ostan yleensä tosi harvoin ja harkiten, joten nyt pistin silläkin saralla tuulemaan ja hamstrasin kokeiltavaksi halpismerkkejä!

Kynsilakka Savvy / eyelid primer ja geelieyeliner Elf / purkissa oleva eyeshadow primer ja eyebrow shaper -kynä NYX / luomiväripaletti Chi Chi / ripsari ihan vaan Max Factorin False Lash Effect.
Urheiluvaatteet Kmart 
Bikinit Fiesta/Citybeach / pinkit aurinkolasit saatu Color Me Rad -juoksusta / mustat ja ruskeat arskat Cotton On
Laukku Kmart / lompakko Colette (saatu hostäidiltä) / ohut sade/syystakki Target (saatu hostperheeltä)

Huhhuh, siinähän niitä olisi! Mun ei tarvi shoppailla enää koko loppuvuonna, eiköhän tää ollut tässä. Nyt lähinnä fiilistelen vanhoja vaatelemppareitani, kuten kolme vuotta vanhoja mokkashortseja ja susi-t-paitaa. Miten olenkaan pärjännyt maailmalla ilman niitä??